Päivän työt starttasi kuitenkin tavaran ulos kantamisella. Ei niin hirveän hehkeää, nopeaa, eikä kivaakaan hommaa, mutta välttämätöntä.
Sisällä jatkettiin purkamisella. Minä purin ruokailuhuoneen seiniä ja ukko kulta keittiön puolta. Naputeltiin vanhat kaakelit irti muurista ja puuhellan takaa, josta löytyikin hauska vanha leivinuunin luukku. Vanhat tiilet näyttivät niin hienoilta, että jos samalta tuntuu jatkossakin, saavat ne jäädä sellaisiksi. Tuon luukun ympärys oli pinnoitettu jollain ihme töhnällä, joka täytyy yrittää hioa pois.
Tässä näkymä sauna-pesuhuone-kodinhoitohuone kompleksista. Tuolta saunan seinästä löytyi vanhat oviaukot. Lattioita on avattu ja purua lapioitu pihalle. Lahot osat veistetty pois. Vielä odotetaan että pääsisi ulkoa korjaamaan seinän vierustaa.
Ruokailuhuoneessa näytti suunnilleen tältä päivän lopuksi.
Ja jottei se ihan yhtä aurinkoa olisi tuo elo, niin löytyihän sieltä vähän lisää lahoa hirttäkin. Siinä vaiheessa kun se löytyi katsoin parhaimmaksi pakata pojat pihalle ja jättää ukko kiroilemaan yksin sisälle. Tässä ne mainitsemani aurinkoiset ulkokuvat.
Sunnuntaina kahviteltiin uusien naapureiden luona ja kaiveltiin vähän meidän omalla jätti hiekkiksellä. Noita kasoja on vähän joka puolella vielä tässä vaiheessa.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti