sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Halloweeni hujahti näin

Tänä viikonloppuna on taas ahkeroitu yhdessä. Lauantaina sää oli hieno ja piti napata pari kuvaa ulkoakin. Koska oli pakkasta, oli pihakin vaihteeksi jäässä eikä siis niin mutainen kuin yleensä viime aikoina on ollut. Kaivinkonehan on kaivellut jo kolmatta viikkoa pihalla, joka on aika hurjan näköinen. Eikä pihallakaan sujunut ihan niin kuin siinä yhdessä Ruotsalaisessa paikassa, vaan piti kaivaa ja paikata ja kaivaa taas uusia reittejä. Piha on niin kallioinen, että se on aiheuttanut pieniä muutoksia suunnitelmiin.

Päivän työt starttasi kuitenkin tavaran ulos kantamisella. Ei niin hirveän hehkeää, nopeaa, eikä kivaakaan hommaa, mutta välttämätöntä.


Sisällä jatkettiin purkamisella. Minä purin ruokailuhuoneen seiniä ja ukko kulta keittiön puolta. Naputeltiin vanhat kaakelit irti muurista ja puuhellan takaa, josta löytyikin hauska vanha leivinuunin luukku. Vanhat tiilet näyttivät niin hienoilta, että jos samalta tuntuu jatkossakin, saavat ne jäädä sellaisiksi. Tuon luukun ympärys oli pinnoitettu jollain ihme töhnällä, joka täytyy yrittää hioa pois.


Tässä näkymä sauna-pesuhuone-kodinhoitohuone kompleksista. Tuolta saunan seinästä löytyi vanhat oviaukot. Lattioita on avattu ja purua lapioitu pihalle. Lahot osat veistetty pois. Vielä odotetaan että pääsisi ulkoa korjaamaan seinän vierustaa.




Ruokailuhuoneessa näytti suunnilleen tältä päivän lopuksi.


Ja jottei se ihan yhtä aurinkoa olisi tuo elo, niin löytyihän sieltä vähän lisää lahoa hirttäkin. Siinä vaiheessa kun se löytyi katsoin parhaimmaksi pakata pojat pihalle ja jättää ukko kiroilemaan yksin sisälle. Tässä ne mainitsemani aurinkoiset ulkokuvat.




Sunnuntaina kahviteltiin uusien naapureiden luona ja kaiveltiin vähän meidän omalla jätti hiekkiksellä. Noita kasoja on vähän joka puolella vielä tässä vaiheessa.